Eka viikko harkassa on pian takanana ja suoraan sanottuna kaikenlaiset fiilikset on käyty läpi. Ensimmäisen harkkapäivän jälkeen vasta tajusi, että mikä meitä oikeesti odottaa seuraavien viikkojen ajan. Meidän ensimmäinen täällä tehtävä työharjoittelu on mielenterveysharkka ja ollaan siis erityislasten koulussa, jossa on eri tasoiset ryhmät riippuen lasten sairauksista ja kehitystasosta. Sai pidätellä tosissaan itkua kun kuultiin, että arviolta 80% lapsista on HIV. Nuorimmat ovat n.7 vuotiaita ja vanhimmat jo ihan aikuisia ihmisiä. Mä en ole koskaan työskennellyt tai muuten ollut tekemisissä tällaisten lasten kanssa, joten ensimmäiset työpäivät on olleet opettavaisia ja henkisesti melko raskaita. Lapset puhuu pääosin siswatia, mutta opiskelevat myös englantia. Luokissa on englannin kielisiä tauluja ja piirrustuksia seinillä, joten sitä tosissaan opetetaan lapsille pienestä pitäen. Koulussa on töissä luonnollisesti vain opettajia, jotka eivät edes välttämättä tiedä, mitä kaikkia ongelmia lapsilla on. Lasten vanhemmatkaan eivät aina tiedä tai halua tietää. Täällä ei kuulemma oikein osata suhtautua normaalista poikkeavaan, ja sairauden luullaan olevan kirous. Osa lapsista asuu sairaalassa ja he käyvät vain päivisin koulussa.
Monella lapsella on keskittymishäiriö, joten luokissa on kova meteli ja lapset eivät jaksa kovin kauaa keskittyä. Yleinen rangaistus on karttakepillä lyöminen sormille. Joillain lapsilla on kuulemma kotona ongelmia, joiden vuoksi lapset ovat erityiskoulussa. Eräs opettaja kertoi meille, että monen vanhemmat ovat kuolleet ja he asuvat muiden sukulaistensa luona. Osa lapsista on kuulemma todella köyhistä oloista. Koulussa on myös autistisia lapsia sekä lapsia, joiden puheentuotto on puutteellista. Opetustavat poikkeavat paljon siitä, mitä itse muistan peruskoulusta. Samassa ryhmässä olevat lapset voivat olla aivan eri kohdassa jonkin asian opettelussa. Siinä, missä toinen kirjoittaa kaikki aakkoset, toinen tarvitsee edelleen apua a:n kirjoittamisessa. Tuolla työskentelyssä riittää varmasti haastetta, ja oon aika varma, että opin todella paljon uutta lasten mielenterveydestä sekä lasten kanssa työskentelystä ylipäätään.
Ollaan käyty myös tutustumassa Manzinin sairaalassa, joka on yksi Swazimaan viidestä "Regional referral hospitals". Sairaalassa monet potilaat odottivat ulkona vuoroaan ja paikka tuntui todella isolta. Meille kerrottiin sen myös olevan todella kiireinen, esimerkiksi synnytyksiä on keskimäärin yksi tunnissa! Kierrettiin monta tuntia eri osastoilla ja päästiin näkemään kaikkea mielenkiintoista, kuten synnytyssali, keskosia, teho-osasto, lastenosasto, sisätautiosastot.. Jotkut osastoista näyttivät olevan todella huonossa kunnossa, eikä potilailla ole juurikaan yksityisyyttä. Teho-osasto taas puolestaan oli suht uusi ja sieltä löytyi samoja nykyaikaisia laitteita kuin Suomessa. Mennään työharjoittelun aikana ainakin synnytysosastolle ja itse haluaisin lastenosastolle sekä työskentelemään keskosten kanssa. Meiltä otettiin myös yllätykseksemme keuhkoröntgenkuva, ja sen jälkeen saatiinkin käteen lääkärintodistus, joka todistaa ettei olla tyhmiä, sokeita, mielisairaita tms :D Sairaalaan päästään marraskuun alussa, joten vielä on onneksi aikaa perehtyä ainakin synnytys juttuihin! Innolla odotetaan, että päästään vihdoin lähemmin tutustumaan omaan alaamme :)
Sairaalassa käymisen jälkeen mentiin Manzinissa sijaitsevaan ostoskeskukseen syömään pizzat ja tehtiin taas hyviä ostoksia. En vieläkään käsitä, että täällä on oikeesti ihan kunnon vaatekauppoja, tuntuu vaan niin hassulta.
